Tein Open Café -blogin ohjetta mukaillen meetvurstipiirakkaa, hienoisia muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen siis. Oli hyvää! Alla on ohje sellaisena kuin itse tein. Tällä ohjeella tulee uunipellillinen piirakkaa. Pahoittelen huonoa kuvaa.

OHJE:
Pohja:
2 (á 400 g) Sunnuntai ruisperunataikinaa
Täyte:
6 dl ruokakermaa
4 munaa
2½ dl rucolasalaattia pienittynä
200 g kirsikkatomaatteja
200 g meetvurstia
2 dl juustoraastetta
1 tl mustapippuria
Päälle:
1½ dl juustoraastetta
Sulata ruisperunataikinat pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikinat leivinpaperoidun uunipellin pohjalle ja reunoille.
Sekoita kerma ja munat kulhossa. Lisää muut täytteen ainekset, meetvursti esim. suikaleiksi leikattuna. Kaada seos pohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.
Juhlimme viime viikonloppuna suvun kanssa mieheni 4-kymppisiä. Mieheni pitää kahvista ja suklaasta, joten halusin yhdistää nämä maut kakkuun. Kinuskikissalta löytyikin tällainen ohje. Tein kakun isompaan vuokaan kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten muutin pohjan ohjetta hieman. Täyte on tehty Kinuskikissan ohjeen mukaan. Alla on ohje sellaisena kuin itse tein. On todella hyvää kakkua, ihanan pehmeää. Suosittelen kokeilemaan!

OHJE:
Pohja:
250 g Dominoita
75 g margariinia
1 pss (22 g) Gevalia cappuccino -kahvijuomajauhetta
Suklaakahvitäyte:
6 liivatelehteä
1 1/4 dl vahvaa kahvia (1,5 kahvimittaa kuppia kohden
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g maitosuklaata
Vaniljakiille:
2 liivatelehteä
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Peitä halkaisijaltaan 26 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kierrä sisäreunan ympärille reunakalvo tai leivinpaperisuikale.
Murskaa keksit kaulimella tai tehosekoittimella. Sulata margariini kattilassa. Sekoita joukkoon kahvijauhe ja keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle.
Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Keitä vahvaa kahvia (noin 1,5 mittaa kahvijauhetta yhtä kuppia kohden). Sulata liivatelehdet kuumaan kahviin. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää tuorejuuston joukkoon kahvi-liivateseos ohuena nauhana.
Vaahdota vaniljakastike. Lisää joukkoon tuorejuusto-kahviseos.
Paloittele maitosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (n. 200 W) välillä sekoitellen. Lisää suklaasula täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia.
Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna 0,5 dl vaniljakastikkeesta kattilassa ja sulata joukkoon liivatteet. Lisää joukkoon loppu vaniljakastike, jotta seos jäähtyy. Kaada täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Irrota kakku sitten vuoasta.
Koristelin kakun maitosuklaalla ja kaulintamassasta tehdyllä liljalla.Myllyn Parhaan sivuilla törmäsin helppoon kahvikakun ohjeeseen. Ohjeeseen oli lisätty vaikka minkälaisia muunnoksia perusohjeeseen. Testasin ensimmäisenä suklaista versiota ja voi että, kun oli hyvää!

OHJE:
5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
2½ tl vaniljasokeria
2½ dl kermaa
3 kananmunaa
150 g juoksevaa margariinia (pullo)
1 dl vahvaa kahvia
3 rkl vahvaa kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata hienonnettuna
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min. Anna kakun jäähtyä 10 min ennen kumoamista.
Sain kunnian tehdä kastekoristeen suloisen Samu-vauvan ristiäisiin. Kakkuun minulla ei valitettavasti ollut aikaa.

Koriste on kokonaisuudessaan vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa. Vauva on irrallaan tuosta valkoisesta alustasta. Ajattelin laittaa tuon alustan mukaan, niin ei vauva mene huonoksi kermakakun päällä, jos vanhemmat vaikka haluavat säilyttää koristeen muistona.

Tein lisäksi myös lumihiutaleita ja nimikyltin. Nämä on tehty myös vaahtokarkinmakuisesta kaulintamassasta; lumihiutaleisiin sivelin lumivalkoista kristallipulveria, nimikylttiin vaaleansinistä kristallipulveria. Alla olevassa kuvassa näkyy tuo lumihiutaleiden kimallus.

Onnea, Samu!
Teki mieli leipoa jotain marjaisaa ja aikani netissä pyörittyä osui silmiini tämä vaniljaisen mustikkapiirakan ohje Mimmin keittiöstä. Ja kuten Mimmikin kirjoittaa, niin tämä on erityisen hyvää jääkaappikylmänä.

OHJE:
Pohja:
4 munaa
4½ dl sokeria
1½ dl rasvaa sulatettuna (= noin 150 g)
3/4 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoha
3 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia
5 dl maitoa
5-6 dl mustikoita
Valmista ensimmäisenä vaniljakastike sekoittamalla maitoa ja vaniljakastikeainekset yhteen. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa noin 10 minuuttia. Vatkaa sinä aikana munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita taikinaan vuorotellen yhdistetyt kuivat aineet, maito ja sula margariini/voi. Sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä vaniljakastike tasaisesti taikinan päälle pienissä erissä esim. lusikalla levittäen. Lisää lopuksi mustikat täytteen päälle.
Paista 175-200 asteessa 30-40 minuuttia. Tarvittaessa pienennä lämpötilaa paistamisen loppupuolella. Jäähdytä piirakka ja nauti.

Leivotaan-lehdestä nappasin tämän teeleipien ohjeen. Tosin nimitys teeleivät on hieman harhaanjohtava, sillä näihin leipäsiin käytetään hiivaa, joten lopputulos on sämpylämäinen. Oikein hyvää kuitenkin!

OHJE (12 kpl):
50 g hiivaa
5 dl maitoa
50 g voita
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
Sulata voi ja kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Se onnistuu kätevimmin, jos sulatat voin mikroaaltouunissa, kaadat maidon joukkoon ja lämmität vielä hetken. Sekoita voi-maitoseokseen hiiva, sitten suola ja hunaja. Lisää vehnäjauhot ja sekoittele puuhaarukalla. Taikina saa jäädä löysäksi. Anna sen kohota noin 30 minuuttia.
Voitele uunipelti. Kaada taikina pellille ja ripottele pinnalle jauhoja. Painele taikina jauhotetuin käsin vuokaan. Leikkaa 12 osaan ja anna kohota, kunnes uuni on kyllin kuuma. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.
Uutena vuotena meillä herkuteltiin jäädykkeellä. Maku-lehdessä 6/2011 oli lakka-kinuskijäädykkeen ohje, mutta koska meillä ei ollut lakkoja, tein jäädykkeen vadelmista. Jos tekee jäädykkeen vadelmista, on hyvä muistaa käyttää suomalaisia marjoja! Ohjeesta poiketen tein yhden ison jäädykkeen, en annosvuokiin.

OHJE (6-8 annosta):
2 dl kuohukermaa
2 prk (á 150 g) vaniljarahkaa
3 dl vadelmia paseerattuna
2 rkl ruokosokeria
1 dl kinuskikastiketta
Vaahdota kerma kulhossa.
Sekoita rahkan joukkoon kermavaahto, paseerattu vadelma ja sokeri.
Valuta päälle kinuskikastiketta nauhana. Kääntele seosta vain sen verran, että kinuski jää seokseen raidoiksi.
Nostele seos (annosvuokiin tai) silikonivuokaan. Jäädytä pakastimessa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Kumoa jäädyke vuoasta lautaselle ja anna olla huoneenlämmössä vähintään 20 minuuttia ennen tarjoilua.

Kiitän teitä, blogini lukijat, tästä kuluneesta vuodesta ja samalla toivotan kaikille
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!
T. Anu
Tein jouluksi täytekakun kahvipöytään.

Kakussa on kuuden munan sokerikakkupohja, jonka maustoin teelusikallisella piparkakkumaustetta. Kostutus on vanilliinisokerilla maustettua maitoa, täytteenä vaahdotettua Flora vispiä, vaniljarahkaa ja luumumarmeladia. Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä.

Joulutähti ja lehdet on tehty vaahtokarkinmakuisesta kaulintamassasta, lisäksi koristeena pari kanelitankoa.