Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
24.09.2009 - 13:28

Vielä lisää omenaherkkuja... Tämän kakun ohje on kopioitu Eben Mansikkamäki-blogista täältä. Ohjeessa on kakkuun tomusokerikuorrutus, mutta itse en sitä tehnyt ja hyvää oli näinkin.

 

150 g margariinia tai voita

2 dl sokeria

2 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1-2 tl kardemummaa tai kanelia

3 dl karkeaa omenaraastetta

1 dl maitoa

Kuorrutus:

50 g voita

4 dl tomusokeria

2 rkl maitoa

Koristeeksi: mantelirouhetta

 

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon yhdessä omenaraasteen ja maidon kanssa. Sekoita taikinaa vain sen verran, että sekoittuvat. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 55-60 min.

Valmista kuorrutus. Sulata rasva ja sekoita joukkoon tomusokeri ja maito. Levitä kuorrutus jäähtyneet kakun pinnalle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.

vauvapaakari kirjoitti 25.09.2009 - 09:00
nam :P
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia