Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
29.10.2009 - 12:47

Tein eilen pojille välipalalle riisipyöröjä. Ohjetta minulla ei ennestään ollut, mutta Googlesta löytyi apu. Riisipyöröt on tehty Herkkusuu-blogin tällä ohjeella.

 

riisipuurotäyte:

2 dl riisiä

1 l maitoa

1 tl suolaa

20 g voita

2 kananmunaa

Keitä riisipuuro riisipussin ohjeen mukaan ja lisää lopuksi nokare voita. Annan jäähtyä ja lisää lopuksi kananmunat.

taikina:

5 dl maitoa

2 dl ruisleseitä

1 kananmuna

2 tl suolaa

1½ rkl sokeria

50 g sulatettua margariinia

2 pss kuivahiivaa

n. 1 l vehnäjauhoja

 

Kaada maito kulhoon ja lisää ruisleseet, kananmuna, suola ja sokeria sekä sulatettu margariini. Sekoita hiiva 3 dl vehnäjauhoihin ja kaada kulhoon. Sekoita ja lisää pikkuhiljaa vehnäjauhoja. Vaivaa taikina tasaiseksi ja sopivan pehmeäksi. Anna kohota.

Leivo kohonneesta taikinasta pieniä pullia ja taputtele ne ½-1 cm paksuisiksi kakkaroiksi. Kohota kakkarat ja levitä kohonneiden kakkaroiden päälle riisipuuro. Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Voitele kuumat ja kypsät pyöröt voisulalla.

 

Itse keitin riisipuuron edellisenä iltana. Minulle oli aivan uutta tehdä hiivataikina kylmään nesteeseen, mutta epäilyksistäni huolimatta tuo onnistui hyvin. Mielestäni näiden pyöröjen ei olekaan tarkoitus kohota samalla tavalla kuin sämpylöiden tai pullien - ehkäpä makuasia tämäkin. Pyöröt voisi hyvin tehdä myös sämpylätaikinaan.

vauvapaakari kirjoitti 29.10.2009 - 17:44
Voi, kunpa saisin nyt yhden tai pari tuollaista. Aivan ihanan näkösiä!
HP kirjoitti 30.10.2009 - 08:59
Nam,nam,nam. Nämä ovat ihania!
Makeaahyvää Anu kirjoitti 01.11.2009 - 13:08
Kiitos kommenteistanne :)
Kaisa kirjoitti 01.11.2009 - 15:07
Täysin uusi tuttavuus minulle tällaiset pyöröt, mutta menevät kyllä kokeiluun pikimmiten! Näyttävät herkulliselta!
Piia kirjoitti 02.11.2009 - 08:01
Nam. Anoppi kutsuu kukkosiksi, mutta Pyöröjähän nämä ovat :D Onneksi mieskin puhuu jo pyöröistä, hih.
Rakas anoppi pitää kyllä huolen, että meillä syödään pyöröjä usein, siksi en ole näitä koskaan itse tehnyt.
Makeaahyvää Anu kirjoitti 03.11.2009 - 18:23
Kiitos kommenteistanne :)
Titta kirjoitti 08.11.2009 - 13:53
Moi Anu! Pyörö/kukkostaikina kohoamassa ja riisipuuro odottaa valmiina. Itse ei vain jaksaisi odottaa... :)
Makeaahyvää Anu kirjoitti 08.11.2009 - 18:01
Titta, toivottavasti maistuivat :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia