Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
06.12.2009 - 18:08

Tein tänään kakun sekä itsenäisyyspäivän että perheemme nimipäiväsankarin kunniaksi.

Kakussa on (epäonnistunut) neljän munan sienikakkupohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä boysenmarjahilloa, Flora vispiä ja vaniljarahkaa. Päällä marsipaani, jonka alla on sokerikreemi (ohje täällä). Suomen lippu on tehty sokerimassasta, risti on maalattu sinisellä tomuvärillä. Koristeena on myös lumihiutale-koristerakeita. Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä.

Kokeilin tosiaan tehdä sienikakkupohjan, mutta ilmeisesti laitoin kuitenkin taikinan liian isoon vuokaan tai sitten kakku ei jostain syystä kohonnut kunnolla. Jäi varsin littanaksi, en saanut leikattua pohjaa kuin kahteen osaan. Harmittamaan jäi, vaikka eipä tuolla sinällään ole merkitystä, kun kakku tuli vain oman perheen kahvipöytään.

Pioni kirjoitti 06.12.2009 - 19:40
Yksinkertaisen juhlava kakku. Miten isoon kakkuvuokaan teit? Minulla on 6 munan ohjeesta tullut taas tosi korkea kakku 25 cm:n vuokaan.
Makeaahyvää Anu kirjoitti 06.12.2009 - 20:53
Kiitos, Pioni :) Tein kakun 24 cm:n vuokaan. Muistelen, että olen aiemmin tehnyt samaisessa vuoassa 4 munan sokerikakkupohjan eikä siitä ole tullut näin matala. Ehkä siis taikinassa meni jotain pieleen :/
HP kirjoitti 07.12.2009 - 06:57
Nätti kakku!

Meilläkin oli nimipäiväsankari eilen :)
Kaisa kirjoitti 08.12.2009 - 14:47
Olen huomannut, että aina ei pohjat onnistu, vaikka tekisi ihan samalla ohjeellakin. Henkimaailman hommia... :D

Ei kyllä valmiista kakustasi huomaa mitään ongelmia olleen, kaunis itsenäisyyspäivän kakku. :)
Makeaahyvää Anu kirjoitti 08.12.2009 - 20:27
Kiitos, HP ja Kaisa :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia