Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
18.12.2009 - 12:56

Kun muistelen lapsuuteni ja nuoruuteni jouluherkkuja, tulee tämä kakku väistämättä mieleeni. Tätä meillä oli usein jouluna. Ohjeen olen siis saanut äidiltäni, sen tarkemmin en ohjeen alkuperää tiedä.

OHJE:

150 g margariinia

2 dl sokeria

3 munaa

1 dl ananaslientä

2 tl leivinjauhetta

4 dl vehnäjauhoja

vuokaan:

50 g margariinia

1 dl fariinisokeria

ananasrenkaita

kirsikoita

 

Sulata margariini vuoassa uunissa. Voitele reunat, ripota fariinisokeri pohjalle. Aseta ananaksen palat ja kirsikat pohjalle.

Vatkaa kevyesti margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen sekoittaen ja lopuksi ananasliemi ja jauho-leivinjauheseos vuorotellen.

Kaada taikina hedelmien päälle ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 50-60 minuuttia.

Anna kypsän kakun hetken tasaantua vuoassa, mutta kumoa ennen jäähtymistä.

 

En suosittele tekemään kakkua irtopohjavuoassa. Joskus olen niin tehnyt ja kakun paistamisen jälkeen oli uunin pesu edessä, kun rasva valui uunin pohjalle.

Johanna/Vauvapaakari kirjoitti 18.12.2009 - 15:23
Kivan näköinen! En ole maistanut, pitää joskus kokeilla :)
Makeaahyvää Anu kirjoitti 19.12.2009 - 12:37
Kiitos, Johanna :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia