Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
02.05.2010 - 14:01

Minulla jäi tänä vappuna munkit paistamatta, sen sijaan meillä herkuteltiin mangohyydykekakulla. Kaupunkilehti Heilissä on Marttojen palsta ja sieltä tämän ohjeen bongasin (Heili nro 27). Alunperin ohje on Martan rotinakori -kirjasesta. Ohjeen mukaan kakun päälle tulisi vielä kerros mangososetta, mutta itse jätin sen pois.

OHJE:

pohja:

2 munaa

1 dl sokeria

3 rkl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

½ tl leivinjauhetta

täyte:

250 g säilykemangoa viipaleina

1 prk (2 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

1 prk (250 g) rahkaa

1 prk (2 dl) kermaviiliä

3/4 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

½ sitruunan mehu

6 liivatetta

päällys:

1 prk mangososetta (lastenruoka)

1 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina irtopohjaiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (itse tein halkaisijaltaan 24 cm vuokaan). Paista uunin alatasossa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna jäähtyä.

Pese kakkuvuoka ja laita vuoan reunoille ja pohjaan leivinpaperi. Se helpottaa kakun irrottamista valmiina. Laita kakkupohja vuokaan ja kostuta mangon säilykeliemellä (noin 1 dl).

Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Sulata liivatteet kattilassa pienessä määrässä kuumennettua mangojen säilykelientä. Lisää liemi ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte kakkupohjalle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 6 tuntia tai yön yli.

Irrota irtopohjavuoan reunat ja levitä mangosose kakun päälle. Pursota vaniljasokerilla maustetusta kermavaahdosta ruusukkeita kakun päälle ja koristele vaikkapa sitruunamelissan lehdillä.

 

Itse tein tuohon kakun ympärille tuollaisen reunuksen tummasta suklaasta. Ensimmäistä kertaa tuota kokeilin, joten ei täysin onnistunut, mutta harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa.

Pioni kirjoitti 02.05.2010 - 15:07
Upeasti onnistunut tuo suklaareuna. Näyttää tosi pehmeältä ja herkulliselta. Nam.
Johanna/vauvapaakari kirjoitti 03.05.2010 - 00:12
Ihanalta näyttää :P Mangokakku on ihanan raikasta.
Makeaahyvää Anu kirjoitti 06.05.2010 - 12:54
Kiitos kommenteistanne :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia