Jokunen viikko sitten Confetti haki Facebookissa bloggaajia testiryhmään testaamaan uutuustuotetta. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja yllätyksekseni onnetar suosi minua. Viime perjantaina sain sitten postissa nämä:

eli marsipaania ja vaahtokarkkimassaa. Ohjeistus oli, että näitä saa testata haluamallaan tavalla: tekemällä koristeita, päällystämällä kakun tai vaikka vaan syömällä. Itse käytin nämä koristeisiin, ja toki näitä tuli vähän maisteltuakin. Varsinaista kukkatarvetta ei tällä hetkellä ollut, mutta kaukaa viisaana tein kukkia tässä syksyn mittaan valmistuviin kakkuihin.


Gerberat ja punaiset pikkukukat ovat marsipaanista. Värjäsin marsipaania ruskealla ja ruusunpunaisella pastavärillä. Ihanan värisiä kukkia tuli tuolla ruusunpunaisella sävyllä! Keltaiset pikkukukat ovat vaahtokarkkimassaa, värjätty keltaisella pastavärillä. Pikkukukkien keskellä on sokerihelmi.



Nämä liljat on tehty vaahtokarkkimassasta. En värjännyt massaa ollenkaan, vaan sivelin kukkiin tomuväriä: osaan sekoittelin keltaisesta ja punaisesta oranssia ja osaan vaalensin keltaista väriä tomusokerilla. Mustat pisteet on tehty elintarviketussilla, emit eivät ole syötäviä.

Myös nämä kukat ovat vaahtokarkkimassaa, värjätty keltaisella ja punaisella pastavärillä oranssiksi, keskellä sokerihelmi.
Sekä marsipaani että vaahtokarkkimassa olivat mukavia ja helppoja käsitellä, ja erityisesti vaahtokarkkimassan maku miellytti - varsinkin lapsia. Tuo vaahtokarkkimassa oli siitä kivaa, että koristeet kuivuivat marsipaania nopeammin, mutta eivät kuitenkaan niin nopeasti kuin sokerimassasta tehdyt. Mielenkiintoinen tuttavuus siis 
|
|
tuleekohan tuo vaahtokarkkimassa joskus kauppojen hyllyille
vai joko sellaista olis saatavilla?
Sari, kyllä tuota vaahtokarkkimassaa on Confetissa myytävänäkin, sekä liikkeessä että verkkokaupassa. Tässä suora linkki tuonne verkkokauppaan: http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Categories/ELINTARVIKKEET/Vaahtokarkkimassa
Tosin tällä hetkellä tuota pienempää pakkausta ei ole saatavilla.
kiitos sinulle Anu :)
on aika sotkuista se itsetekeminen
niin tuo olis aika kätevää
on kuitenkin maultaan parempaa minusta kuin marsipaani
Minulla liljamuotti odottaa vielä kaapissa, että joku innostuisi kokeilemaan...