Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
25.09.2010 - 18:43

Pojan Batman-aiheisille synttäreille tein myös lakritsimuffinsseja Batman-koristein. Ohjeen ja koristeluidean sain Sly:ltäni tällä SLY12-kierroksella. Alunperin ohje on Kinuskikissalta. Ohjeessa on kuorrutuskin, mutta sitä en tällä kertaa tehnyt.

OHJE:

150 g margariinia

1½ dl sokeria

2 munaa

3½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2½ rkl kaakaojauhetta

1½ dl maitoa tai kermaa

6 kpl Kick-patukoita

kuorrutus:

5 kpl Kick-patukoita

½ dl kermaa

 

Leikkaa Kick-patukat pienenpieniksi paloiksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Sekoita taikinaan lopuksi lakritsirouhe nuolijaa tai lusikkaa apuna käyttäen.

Täytä muffinssivuoat taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Leikkaa kuorrutteen Kick-patukoita hieman pienempiin paloihin ja laita kattilaan yhdessä kerman kanssa. Kuumenna miedolla lämmöllä sekoittaen, kunnes lakritsi on sulanut kerman joukkoon. Lakritsi liukenee kermaan hitaasti, mutta varmasti. Päällystä muffinssit seoksella.

Itse päällystin muffinssit keltaisella pastavärillä värjätyllä vaahtokarkkimassalla ja mustasta sokerimassasta leikkasin lepakon. Aika kivoja

Tinuski kirjoitti 25.09.2010 - 22:12
Todellakin aika kivoja. Kohtahan se on taas halloween, tuollaiset voisi olla silloin hyvä juttu ;)
Tiina/ Ajatusten valtaväylä kirjoitti 26.09.2010 - 21:36
Ihania muffinseja ja vielä hienompi kakkumaalaus! :)

Näköjään seurantalistallasi keikun, tuli vain mieleen että haluatko salasanan blogiini, nyt kun se on salasanan takana.... Tyhmää se toisaalta on vain yhden ihmisen takia tämä tehdä, mutta pakko :(
Herkkusuu kirjoitti 27.09.2010 - 10:05
Ihania ja ihana idea.
Johanna/vp kirjoitti 27.09.2010 - 11:04
WAU! Upeita!!!
Makeaahyvää Anu kirjoitti 27.09.2010 - 13:07
Kiitos kommenteistanne :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia