Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
07.11.2010 - 12:54

Vanhin poika halusi tänä vuonna kaverisynttäreilleen jäätelökakun - samanlaisen jäätelöcharlotan kuin tein hänelle pari vuotta sitten. Mikäpäs siinä, helpollahan siinä pääsi. Kakun kun pystyi tekemään valmiiksi pakastimeen jo muutama päivä ennen juhlia. Ohje kakkuun on otettu Á la Marie -blogista täältä. Kuva on taas huono, kun on illalla otettu.

OHJE:

1 kaupan kuningatarkääretorttu (käytin 1,5)

mansikkahilloa

noin ½-1 litraa mansikkajäätelöä riippuen vuoan koosta

½-1 litraa vaniljajäätelöä

 

Vuoraa kulho tai valitsemasi laakea astia kelmulla. Leikkaa kääretorttu vajaa 1 cm levyisiksi viipaleiksi.

Vuoraa kelmutettu astia kääretortun viipaleilla. Pehmitä mansikkajäätelöä lusikalla tai vatkaimella sekoittaen, että jäätelö on helpompi levittää.

Levitä mansikkajäätelöä kääretortulla vuorattuun vuokaan, noin puoleenväliin asti. Lusikoi reilu kerros mansikkahilloa päälle. Pehmitä vaniljajäätelö ja levitä varovasti hillon päälle. Tasoita pinta.

Lado loput kääretortun viipaleista pohjaksi jäätelön päälle. Peitä pohja kelmulla ja nosta kakku pakastimeen muutamaksi tunniksi. Ota kakku sulamaan noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Kumoa astia tarjoilulautaselle ja poista kelmu.

SakariSokeri kirjoitti 07.11.2010 - 13:44
Nam :p
Taidankin tehdä tällaisen isänpäiväksi, kun normitäytekakkuja on ollut niin tiuhaan tahtiin :). Ja papalle glut+lakt. version.
wadelmatassu kirjoitti 07.11.2010 - 14:04
Tää laittaa kans ohjeen korvan taa :)
Makeaahyvää Anu kirjoitti 08.11.2010 - 13:23
Kiitos kommenteistanne :) Suosittelen kokeilemaan, on helppoa ja hyvää!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia