Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
12.12.2010 - 14:10

Tein ristiäisiin myös näitä Herrasväen pikkuleipiä. Nämä(kin) ovat olleet testauslistalle jo vaikka kuinka kauan, nyt oli hyvä syy tehdä. Ja olivat niin hyviä, että ehdottomasti teen toistekin! Ohje on Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset.

OHJE:

400 g voita

2½ dl sokeria

2 kananmunaa

9 dl vehnäjauhoja

4 tl vanilliinisokeria

2 tl leivinjauhetta

300 g marmeladia

 

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa kananmunat joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kauli ja ota pikkuleipämuotilla yhtä paljon kansi- ja pohjaosia. Pyöreällä tyllalla voi tehdä joka toiseen pikkuleipään hillon "kurkistusreiän", jos ei omista sydänpikkuleipämuottia.

Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8-10 minuutin ajan.

Levitä marmeladia jäähtyneiden pikkuleipien pohjaosalle, paina kansiosa päälle. Päälle voi sihdata vielä tomusokeria.

 

Itselleni riitti vieläkin lyhyempi paistoaika, sillä pikkuleivät olivat aika pieniä. Ensimmäinen pellillinen meinasikin kärähtää uuniin, kun en älynnyt tarkkailla paistumista.

pappilan mummo kirjoitti 12.12.2010 - 14:24
Kiitos mukavassta vihjeestä. Voisikohan laitta jotain muuta kanamunan sijaan näihin - joulukakkuunkin laitoin banaania ja onnistui.
Herkkusuu kirjoitti 12.12.2010 - 15:01
Takuu varmoja herkkuja juhliin kuin juhliin.
Makeaahyvää Anu kirjoitti 14.12.2010 - 13:25
Kiitos kommenteistanne :)

Pappilan mummo: valitettavasti en osaa sanoa mitään kananmunan korvaamisesta. Itselläni ei ole ollut tarvetta leipoa munattomana.
Nina/Ninanlempparit kirjoitti 15.12.2010 - 12:31
Ihania pikkuleipiä!!
Makeaahyvää Anu kirjoitti 18.12.2010 - 16:04
Kiitos, Nina :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia