Ihana naapurimme oli meillä hetken lastenvahtina, kun minun piti rientää vanhimman pojan kanssa silmälääkäriin eikä mies ollut vielä tullut töistä kotiin. Tein Minnalle kiitokseksi näitä muffinsseja, jokunen jäi kotiinkin maisteltavaksi. Ohje on Kinuskikissalta.

OHJE:
Taikina:
2 munaa
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
2½ dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua margariinia
3/4 dl maitoa
200 g puolukoita
Kuorrutus:
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoja muna-sokerivaahtoon vuorotellen margariinisulan ja maidon kanssa. Sekoita taikinaan lopuksi puolukat.
Täytä muffinssivuoat taikinalla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Suojaa foliolla, kun pinta on saanut hieman väriä.
Valmista kuorrutusta varten kinuskikastike mielellään edellispäivänä, sillä vaahdotus onnistuu vain, kun kastike on täysin jääkaappikylmää. Mittaa fariinisokeri ja kuohukerma kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada kulhoon. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin viilentymään.
Vatkaa kylmää kastiketta, kunnes se on sopivaa pursoteltavaksi.
Itse ripottelin koristeeksi pinkkejä, syötäviä sydämiä.
|
|
veikkaan et keitin liian pitkään tai liian vähän aikaa
jääkaapissa rasva erottu päälle kanneksi
eli keitetäänkö se kinuskiksi asti vai vaan kiehautetaan sekasi?
käytin sitä uutta flora kuohua