Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
02.08.2011 - 17:18

Oli ihan pakko tehdä hyydykekakkua tuoreista mustikoista. Oli herkkua! Ohje on Kati Jaakosen kirjasta Hellapoliisi makeilee. Pikkuisen on kyllä pakko kritisoida ohjetta, sillä ohjeen mukaan kakku tehdään halkaisijaltaan 20 cm:n vuokaan. Täytteen määrä oli kuitenkin niin iso, ettei kaikki edes mahtunut vuokaan ja kakusta tuli liian korkea. Näyttää aivan erilaiselta kuin kirjan kuvassa. Itse asiassa tuo pohjan ohjekin on liian iso tämänkokoiseen vuokaan. Paistoin pohjaa ensin ohjeessa sanotut 7 minuuttia, mutta koska pohja oli vielä raaka, alensin lämpötilan 175 asteeseen ja jatkoin paistamista vielä 10 minuuttia. Suosittelen siis tekemään kakun halkaisijaltaan 22-24 cm:n vuokaan. Mutta hyvää oli, ehdottomasti. Onneksi kakku tuli vain omalle perheelle, niin ei tuo ulkonäkökään haitannut. Alla olevaan ohjeeseen olen muuttanut vuoan koon, pohjan kypsymistä kannattaa seurata ja kokeilla tikulla.

OHJE:

Pohja:

2 munaa

3/4 dl sokeria

3/4 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

1 dl maitoa

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

8 liivatelehteä

5 dl vispikermaa

200 g sitruunarahkaa tai -tuorejuustoa

50 g sulatettua valkosuklaata

4 dl mustikoita soseutettuna

1 tl vaniljasokeria

½-3/4 dl sokeria

2 dl kokonaisia mustikoita

½ dl vettä

Pinnalle:

1 valmis marenkikakkupohja

1 dl kermavaahtoa

1 rkl sokeria

½ tl vaniljasokeria

n. 2 dl mustikoita (ja metsämansikoita)

 

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka halkaisija on noin 22 cm.

Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa pohja vuoasta ja anna hetken jäähtyä. Vuoraa vuoan pohja uudestaan leivinpaperilla, laita pohja vuokaan ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota vispikerma, sekoita joukkoon sitruunarahka tai -tuorejuusto.

Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikroaaltouunissa puolen minuutin jaksoissa välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita sula suklaa vaahtoon. Lisää myös soseutetut mustikat, vaniljasokeri ja sokeri. Tarkista maku.

Sekoita lopuksi joukkoon kokonaiset mustikat varovasti käännellen.

Kiehauta vesi ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatteet, sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä muutama tunti tai yön yli. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Nosta päälle marenkikakkupohja.

Vaahdota vispikerma, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä kermavaahto marengin päälle. Ripottele pinnalle mustikoita (ja metsämansikoita).

Nosta hetkeksi kylmään ennen tarjoilua.

Pioni kirjoitti 02.08.2011 - 20:03
Ooh, ompas sillä tosiaan korkeutta. Herkullisen kuuloinen ohje, pitänee joskus kokeilla.
Hellapoliisi kirjoitti 02.08.2011 - 22:09
Hei! Hienoltahan tuo kakku näyttää. Nyt pääsin kirjan ääreen ja täytyy sanoa, että ohje sinänsä on oikein ainesten osalta keskenään, mutta puolet pienempi kermamäärä olisi kyllä riittänyt tuohon vuokakokoon.
Ongelma ratkeaa sillä, että kakun tekee hieman isompaan vuokaan.
Jos hyydytettyjä täytteitä käyttää täytekakkujen täytteenä, voi joskus täytemäärä olla hieman liian suuri, mutta juuri sen verran pieni puolitettuna, että täyte jää liian pieneksi. Silloin suosittelen, että se mikä tuntuu liialta, laitetaan jälkiruokakulhoon hyytymään ja herkutellaan sellaisenaan.
Kokeileppa joskus pohjaa savoiardikekseistä, silloin kakkupohja muistuttaa sokerikakkupohjaa. Riittää, että kostutat keksit hieman reilummin. Hyvä ajatus on myös leipoa kääretorttulevy pakastimeen ja leikata siitä kulloiseenkin tarpeeseen sopiva pohja näihin hyydytettyihin kakkuihin. Jämäpaloistakin voi koota pohjaa, eikä se näy päällepäin, että pohja on koottu monesta osasta.
Makeaahyvää Anu kirjoitti 07.08.2011 - 14:16
Kiitos kommenteistanne :)

Ja erityiskiitos Hellapoliisille ohjeistuksesta :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia