Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
03.12.2011 - 16:25

Meillä sairastettiin vesirokkoa enemmän ja vähemmän rajusti, jonka takia itselläni jäi yöunet aika vähiin. Eipä juuri ollut voimia mihinkään ylimääräiseen. Nyt on tauti selätetty ja on taas nukuttu öisin, joten leipominenkin on innostanut. Tein nämä muffinssit Suklaasydän-blogin ohjeella. Itse en tehnyt muffinsseihin ohjeessa ollutta kuorrutusta, vaan koristelin muffinssit lumihiutaleilla. Alkuperäisessä ohjeessa luki, että ohjeella tulee 12 isoa muffinssia. Itse sain vain 9, liekö vuokani olleet vielä isompia. Täytettä jäi reilusti ylikin, riittäisi varmasti vaikka kaksinkertaiseen annokseen taikinaa.

OHJE:

2½ dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

2½ tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

½ tl neilikkaa

½ tl inkivääriä

½ tl suolaa

1 muna

vajaa 2 dl maitoa

75 g voita sulatettuna

Täyte:

½ prk luumuhilloa

1 prk vaniljarahkaa

 

Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään. Sekoita toisessa kulhossa muna, maito ja sulatettu voi. Kaada nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita varovasti, kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin. Vältä liikaa vaivaamista!

Valmista täyte: sekoita keskenään luumuhillo ja vaniljarahka.

Öljyä muffinssipelti tai vuoraa se paperivuoilla. Laita lusikallinen taikinaa vuokiin, laita nokare luumutäytettä päälle ja laita toinen lusikallinen taikinaa päälle. Älä täytä vuokia täyteen, vaan jätä hieman kohoamisvaraa.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja anna taikinan seistä vuoissa sen aikaa (15-20 minuuttia), jotta jauhot ehtivät kunnolla kostua.

Paista muffinsseja noin 15 minuuttia. Anna niiden jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen voit nostaa ne pois.

Lumihiutaleet tein vaahtokarkinmakuisesta kaulintamassasta; sivelin lumihiutaleisiin lumivalkeaa kristallipulveria.

nami-hiiri kirjoitti 03.12.2011 - 16:46
Hyvä idea käyttää luumua - ja ulkoisesti kokonaisuus sopisi vaikka tulevaan tiistaihin !
Juhlatar kirjoitti 03.12.2011 - 18:26
ihana idea, ja varmasti myös maukkaita, kaunis yksinkertainen koristelu, hyvä että olette selättäneet vesirokon, meillä isompi tytöistä on sairastellut loka-ja marraskuun, marraskuun kokonaan olin koulusta poissa ja tytön kanssa kotona. Nyt on sitten jo paremmassa kunnossa kun päästiin kiireellisesti leikkaukseen ja paraneminen on jo hyvällä mallilla. On aina rankkaa ja surullista kun lapset sairastavat. Oikein lämpöistä joulun odotusta sinulle ja koko teidän perheellenne.
Pioni kirjoitti 03.12.2011 - 18:43
Ai loppuuko tämä joskus? Postauksesi tuo toivoa että meilläkin nukutaan vielä joskus... kuukausi ollaan sairastettu, nyt vuorossa vesirokko... Ihan mahdottoman rajuna nuorimmalla.

Kauniisti koristeltuja muffinsseja...
Mimosa kirjoitti 12.12.2011 - 13:34
Jukra miten herkullisen näköisiä muffineja! Tuo luumu-vaniljarahka-täyte kuulostaa mielettömän hyvältä :) Nam!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia