Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
11.02.2012 - 13:19

Pullahiiren blogissa oli herkullisen tuntuinen marjapiirakan ohje. Ja hyväähän sen olikin! Pullahiiri oli tehnyt piirakan pelkästään vadelmista, minä laitoin vadelman lisäksi mustikkaa. Voin sijasta käytin juoksevaa margariinia.

OHJE:

Pohja:

2 munaa

2 dl sokeria

2 dl vettä

100 g voita

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 prk (á 200 g) kermaviiliä

4 kananmunaa

2-3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

4-5 dl marjoja

 

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Kiehauta vesi ja anna hetken jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata voi. Lisää kananmuna-sokeriseokseen kuivat aineet sekä vesi vuorotellen koko ajan sekoitellen. Lisää lopuksi voisula. Kaada voideltuun 30 x 20 cm vuoan pohjalle.

Sekoita täytteen aineet ilman marjoja keskenään. Laita sokeri oman maun mukaan. Ripottele noin puolet marjoista pohjan päälle. Kaada täyte marjojen päälle ja lopuksi vielä ripottele loput marjat täytteen päälle. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa annospaloiksi.

Herkkusuu kirjoitti 11.02.2012 - 15:33
Näyttääkin ihanan mehevältä. Pakkasessa vielä älyttömästi viime kesän marjoja etenkin mustikkaa ja puolukkaa. Mansikkaa ja vadelmaa menee aina huomattavasti enemmän kuin muita marjoja.
Sirpa kirjoitti 12.02.2012 - 12:27
Marjapiirakka on kyl hyvää, jos siinä on kermaviiliä :) nam
Mimosa kirjoitti 18.02.2012 - 01:00
Onpa herkullisen näköistä :-) Näyttää super mehevältä!
Makeaahyvää Anu kirjoitti 18.02.2012 - 09:30
Kiitos kommenteistanne :)
Heidi kirjoitti 22.02.2012 - 11:34
Onpas mehevän näköistä piirakkaa! Täytyneekin kokeilla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kakkukuvia