Myllyn Parhaan sivuilla törmäsin helppoon kahvikakun ohjeeseen. Ohjeeseen oli lisätty vaikka minkälaisia muunnoksia perusohjeeseen. Testasin ensimmäisenä suklaista versiota ja voi että, kun oli hyvää!

OHJE:
5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
2½ tl vaniljasokeria
2½ dl kermaa
3 kananmunaa
150 g juoksevaa margariinia (pullo)
1 dl vahvaa kahvia
3 rkl vahvaa kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata hienonnettuna
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min. Anna kakun jäähtyä 10 min ennen kumoamista.
Todella monessa blogissa on tehty arabialaisia maustekakkuja joulun alla. Kun näin ohjeen Ruoka Pirkka -lehdessä (marraskuu 2011), päätin minäkin tehdä sellaisen.

OHJE:
200 g leivontamargariinia tai voita
3½ dl sokeria
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelilastuja
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1 tl sitruunan raastettua kuorta
½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia
½ tl muskottipähkinää
2 dl kevytkermaa tai kermamaitoa
½ dl sitruunamehua
Kuorrutus:
50 g leivontamargariinia tai voita
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1 tl kanelia
4 dl (250 g) tomusokeria
3 rkl kahvijuomaa
(koristerakeita)
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen.
Sekoita jauhot, hieman käsin murskatut mantelilastut, kaakaojauhe, sitruunankuori, leivinjauhe, sooda ja mausteet.
Sekoita jauhoseos taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Lisää lopuksi sitruunamehu.
Kaada taikina tilavaan (1,8 l), voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Sulata rasva. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, kaneli ja tomusokeri. Lisää kahvi ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Koristele halutessasi koristerakeilla. Kakku säilyy useita päiviä mehevänä jääkaapissa. Sen voi valmistaa myös ilman kuorrutusta.
1. adventin kunniaksi leivoin tätä piparinmakuista kahvikakkua. Oli todella hyvää, ja ohjekin on taas helppo ja nopea
Ohje on Ahonlaita-leivontablogista.

OHJE:
4 dl piimää tai kermaviiliä
1,5 dl sokeria
2 dl siirappia
3 tl piparkakkumaustetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl perunajauhoja
175 g voisulaa
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon kermaviili tai piimä. Sekoita myös siirappi ja voisula taikinaan. Sekoita taikinaa vain sen aikaa, että aineet ovat hyvin sekaisin, ei tarvitse varsinaisesti mitenkään "vaahdottaa". Jos taikina tuntuu mielestäsi liian löysältä, voit lisätä taikinaan hieman vehnäjauhoja.
Tästä taikinasta riittää yhteen isoon kuivakakkuvuokaan tai kahteen hieman pienempään.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka, paista uunin alatasolla 175 asteessa noin yhden tunnin ajan (jos käytät kahta vuokaa, 50 min. riittänee).
Koristelin kakun lumihiutale-koristerakeilla ja tomusokerilla.
Sitruunakakun ohjetta ei blogissani vielä ollutkaan, vaikka tätä kakkua on tullut tehtyä aiemminkin. Ohje on Myllyn Parhaalta. Tein kakun silikonivuoassa, jolloin vuokaa ei tarvinnut voidella eikä jauhottaa.

OHJE:
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
5 dl erikoisvehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sitruunamehua
150 g voi- tai margariinisulaa
1 sitruunan raastettu kuori
(sitruunaesanssia)
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos vaahtoon vuorotellen nesteiden ja rasvan kanssa. Lisää hyvin pestyn sitruunan kuori taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina rasvattuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 2 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.

Tästä kahvikakusta taisi tulla kerralla lempparini kahvikakuista. Todella ihanaa, kannattaa kokeilla! Ohje on Iloleipurilta. Testasin tähän kakkuun Tallinnasta ostamaani kakunkuorrutetta. En saanut sitä kovin kauniisti kakun päälle, mutta ei anneta sen haitata. Maku oli ihan hyvä. Vielä on kaapissa yksi pussi kakunkuorrutetta odottamassa.

OHJE:
200 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 dl kermaviiliä
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl Marianne crunch -rouhetta
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Lisää kermaviili ja Marianne-rouhe ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää jauhoseos taikinaan siivilän läpi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada kakku (silikoni)rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Itse ripottelin kuorrutteen päälle koristeeksi Marianne-rouhetta.
HUOM! Jos käytät tavallista rengasvuokaa (siis ei silikoni), niin voitele ja korppujauhota vuoka.
Helppo ohje, jolla saa ihanan mehevän kahvikakun. Ja vaihtelua makuunhan saa vaihtamalla jogurtin toisen makuiseksi. Käytin tähän mansikkajogurttia, seuraavalla kerralla jotain muuta. Ohje on Ninan lemppareista.

OHJE:
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl jogurttia
2 munaa
200 g sulaa margariinia
Sekoita ainekset tasaisesti sekaisin. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
Kahvikakkuja tulee tehtyä aika harvoin. Nyt kuitenkin innostuin, kun uusimmassa Maku-lehdessä (2/2011) oli tämä tiikerikakun ohje.

OHJE:
200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla hyvin vatkaten.
Sekoita vehnäjauhoihin vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Ripottele jauhoseos rasvavaahtoon siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi.
Ota puolet taikinasta toiseen kulhoon. Sekoita toiseen osaan kaakaojauhe ja maito.
Levitä voidellun ja korppujauhotetun rengaskakkuvuoan (1½ l) pohjalle puolet vaaleasta taikinasta. Levitä päälle tumma taikina ja tämän päälle loput vaaleasta taikinasta.
Pistele haarukalla taikinan läpi muutamia kertoja, niin eriväriset kerrokset raidoittuvat kauniisti.
Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti. Varmista kypsyys cocktailtikulla.
En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt piimäkakkua, joten kun huomasin tämän ohjeen uusimmassa Maku-lehdessä (6/2010), niin leivottavahan se oli. Ja olikin oikein hyvää, plussaa myös todella helposta ja nopeasta ohjeesta. Tätä tulee varmasti tehtyä toistekin.

OHJE:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1½ tl soodaa
1½ tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
2½ dl piimää
2 dl omenaa raastettuna
100 g voita sulatettuna
kuorrutus:
1 dl kinuskikastiketta
½ dl maustamatonta tuorejuustoa
koristerakeita
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5 l).
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.
Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.
Meillä ei tänä vuonna ollutkaan isänpäivänä täytekakkua. Viime aikoina on tullut tehtyä täytekakkuja sen verran paljon, etten jaksanut innostua ja toisaalta olen ollut sitkeässä flunssassa jo hyvän aikaa, niin mieluummin leivoin jotain helpompaa. Tämän kakun ohjeen olen saanut sly-paketin mukana Leenalta Iloista leivontaa -blogista.


OHJE:
200 g voita/margariinia
2 dl sokeria
3 huoneenlämpöistä kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl van houten kaakaota
0,5 dl maitoa
100 g Fazerin sinistä suklaata
Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan, kananmunat vatkataan yksitellen joukkoon.
Kuivat aineet sekaisin keskenään ja sekaisin taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Tässä vaiheessa taikinaa EI saa vaivata, vain varovaista sekoittelua!
Sininen suklaa paloitellaan saksilla suurehkoiksi paloiksi ja sekoitetaan taikinaan.
Paistetaan voidellussa ja jauhotetussa rengasvuoassa 175 astetta noin 45 minuuttia - 1 tunti.
Jemmataan jääkaappiin muutamaksi päiväksi peitettynä ja sitten nautitaan.
Yhteishyvän Ruokamaailmassa (5/10) oli tämä herkullinen ohje, joka oli pakko testata. Ja hyvää oli! Turkinpippurin maku vahvistui aikaa myöten, joten kakku kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä valmiiksi.

OHJE:
200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
4 tl sitruunamehua
50 g turkinpippureita (itse käytin valmista turkinpippurirouhetta)
3 rkl kuohukermaa
1 rkl kaakaojauhetta
Voitele ja korppujauhota noin kahden litran kakkuvuoka. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksitellen vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta 2/3 taikinasta erilleen ja sekoita joukkoon sitruunaraaste ja -mehu.
Murskaa turkinpippurit tehosekoittimessa tai pane ne kaksinkertaiseen pakastepussiin ja murskaa kaulimella. Kiehauta kerma pienessä kasarissa ja sekoita joukkoon turkinpippurijauhe. Keitä muutama minuutti miedolla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes rouhe on liuennut. Sekoita joukkoon kaakao. Lisää seos 1/3 taikinan joukkoon.
Nosta 1/3 vaaleasta taikinasta kakkuvuoan pohjalle ja nosta päälle puolet tummasta taikinasta. Tee samoin toinen kerros ja levitä päällimmäiseksi vaalea taikinakerros. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50-55 minuuttia. Kumoa jäähtyneenä.
Löysin Onnelan oikut -blogista täältä helpon ja herkullisen kahvikakun ohjeen, pakkohan sitä oli testata itsekin. Ja voi että olikin hyvää! Kardemumma antaa kakkuun ihanaa makua. Kakkuvuokani on 2,5-litrainen, joten tein kakun alkuperäisestä poiketen 1,5-kertaisena. Laitan ohjeen tähän niinkuin sen itse tein.

OHJE:
3 munaa
3 dl sokeria
2 1/4 dl maitoa
225 g voisulaa
1,5 tl kardemummaa (tai vaniljasokeria)
3 tl leivinjauhetta
6 3/4 dl vehnäjauhoja
Sekoita ainekset ja kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin tunti.
Näin joulun alla olisi vaikka mitä ihania leivonnaisia leivottavana, mutta millään ei kaikkea ehdi tehdä. Tätäkään kakkua en ole kovin usein jouluksi tehnyt, vaikka todella hyvää onkin. Nyt leivoin kakun, että 6-vuotias sai viedä kakun eskarin tädeille hyvänjouluntoivotuksena ja kiitokseksi kuluneesta syksystä. Ohjeen olen saanut yli 10 vuotta sitten opiskelukaveriltani, joten kovasti terveisiä Annelle Oulun suunnalle!

4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl siirappia
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
2 tl pomeranssinkuorta
1½ tl kanelia
1½ tl inkivääriä
200 g voita tai margariinia
2 tl leivinjauhetta
4½ dl vehnäjauhoja
Rasva sulatetaan, siirappi ja mausteet kiehautetaan ja jäähdytetään. Munat ja sokeri vaahdotetaan. Vaahtoon sekoitetaan vähitellen siirappi-mausteseos sekä vuorotellen rasva ja vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
Kakkua paistetaan 175 asteessa noin tunti.
Tähän kakkuun ihastuin niin paljon heti ensimaistamalta, että ohje oli saatava itsellekin. Joten kiitokset ystävälleni <3 Sen tarkemmin en ohjeen alkuperää tiedä. Tätä kakkua tulee tehtyä aika usein makunsa ja helppoutensa takia. Onpa tällä hurmattu moni vieraskin anopista lähtien. Tällä kertaa testasin samalla uutta sydänvuokaani, tuli kyllä tavattoman kaunis kakku.


5 dl jauhoja
4 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
150 g rasvaa
1 prk maitorahkaa + ½ dl maitoa
2 kananmunaa
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasva-rahka-maito-munaseokseen. Riittää, kun vain kauhalla sekoittaa kunnolla sekaisin. Laita voideltuun ja kookoshiutaleilla (mulla tässä korppujauhoja) vuorattuun kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa noin tunti. Kakku säilyy hyvin pakastimessakin.
Vielä lisää omenaherkkuja... Tämän kakun ohje on kopioitu Eben Mansikkamäki-blogista täältä. Ohjeessa on kakkuun tomusokerikuorrutus, mutta itse en sitä tehnyt ja hyvää oli näinkin.

150 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-2 tl kardemummaa tai kanelia
3 dl karkeaa omenaraastetta
1 dl maitoa
Kuorrutus:
50 g voita
4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa
Koristeeksi: mantelirouhetta
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon yhdessä omenaraasteen ja maidon kanssa. Sekoita taikinaa vain sen verran, että sekoittuvat. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 55-60 min.
Valmista kuorrutus. Sulata rasva ja sekoita joukkoon tomusokeri ja maito. Levitä kuorrutus jäähtyneet kakun pinnalle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.

Tämän kakun ohjeen olen ottanut a´la Marie -blogista täältä. Itse tosin vaihdoin sitruunarahkan vaniljaan ja jätin sitruunamehun pois. Oli oikein herkullista :) Tässä ohje sellaisena kuin itse tein:
3 munaa
2 1/4 dl sokeria
150g margariinia tai voita
1 prk Valion maustettua rahkaa vanilja
1 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
noin 2 dl mustikoita
Voitele ja jauhota kahvikakkuvuoka. Mittaa kaikki muut ainekset kulhoon paitsi leivinjauhe, 1/2 dl vehnäjauhoja ja mustikat. Vatkaa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Sekoita leivinjauhe 1/2 dl vehnäjauhoja ja lisää taikinaan. Vatkaa vielä noin 1 minuutti. Sekoita mustikat joukkoon pyöräyttämällä pari kertaa lusikalla ympäri, älä vatkaa. Tarkoitus on vain sekoittaa mustikat kevyesti joukkoon. Jos sekoitat liikaa, mustikat värjäävät taikinan. Kumoa taikina vuokaan ja paista 150-175 asteessa noin tunti (kokeile kypsyys tikulla, jos tikkuun tarttuu taikinaa paista vielä hetki). Anna jäähtyä muutama minuuti ja kumoa kakku ja poista vuoka. Anna jäähtyä.


Tämä herkullinen kakku on tehty Kinuskikissan ohjeella täällä .
100 g tummaa suklaata
50 g valkosuklaata
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
350 g margariinia
4 dl sokeria
4 munaa
2 dl kermaa
3/4 dl kaakaojauhetta
Rouhi suklaat. Pidä rouheet erillään toisistaan.
Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. Sekoita kuivat aineet taikinaan vuorotellen kerman kanssa.
Erota taikinasta 2/3 ja sekoita siihen kaakaojauhe ja tumma suklaarouhe. Sekoita toiseen osaan valkosuklaarouhe.
Laita puolet tummasta taikinasta n. 2,5 litran vuokaan, seuraavaksi vaalea taikina ja päällimmäiseksi loput tummasta taikinasta.
Paista kakkua 175 asteessa keskitasolla n. 60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.