Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
02.09.2010 - 18:11

Viime viikolla leivoimme pienten poikien kanssa sämpylöitä sadepäivän iloksi.

OHJE:

5 dl vettä

2 dl neljän viljan hiutaleita

1 tl suolaa

2 rkl siirappia

1 pss kuivahiivaa

8-9 dl sämpyläjauhoja

½ dl juoksevaa margariinia

 

 

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen neljän viljan hiutaleet, suola ja siirappi. Lisää taikinaseokseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu.

Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa juokseva margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta pyöreitä sämpylöitä. Kohota sämpylät liinan alla. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

 

29.07.2010 - 13:48

Viikonloppuna, kun oli pilvistä ja viileämpää, pojat saivat leipoa pullia. Kolme poikaa oli kotona, ja jokainen sai leipoa oman pullapojan.

Vasemmalla 8-vuotiaan pullapoika, keskellä 4-vuotiaan ja oikealla 2-vuotiaan. Kuopus olikin sitten sitä mieltä, että omaa pullapoikaa ei voinut syödä.

Lopputaikinan pojat sitten pyörittelivät ja taputtelivat omanlaisikseen pulliksi. Pullataikinan ohje löytyy täältä.

26.05.2010 - 13:20

Eskarilaisemme sai kunnian maalata kuvan eskaritätien kiitoskakkuun. Tuntuikin olevan varsin mieluista puuhaa ja hyvinhän tuo sujuikin.

Poika olisi ensin halunnut maalata pääkallon, mutta vihjailin, josko jotain iloisempaa kuitenkin. Sitten poika päätyi tähän helikopteriin. Kuva on maalattu marsipaanille pastaväreillä.

Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

30.11.2009 - 12:55

Meillä leivottiin viikonloppuna tämän joulun ensimmäiset piparit. Kovasti pojat olivatkin jo tuota odottaneet. Pojat saivat myös koristella osan pipareista. Kuopuksellekin annoin piparin koristeltavaksi, mutta se kyllä katosi hetkessä parempiin suihin. Piparit on leivottu lapsuudesta tutulla ohjeella, koristeltu kaupan sokerikuorrutteella sekä sokerihelmillä ja värikkäillä helmillä.

1½ dl siirappia

2 dl sokeria

250 g voita tai margariinia

4 tl kanelia

4 tl inkivääriä

2 tl neilikkaa

1 rkl pomeranssinkuorta

2 munaa

2 tl soodaa

n. 9 dl vehnäjauhoja

 

Kiehauta siirappi, sokeri, rasva ja mausteet. Jäähdytä seos. Lisää munat sekä sooda-vehnäjauhoseos. Anna taikinan kovettua viileässä seuraavaan päivään.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja. Paista pipareita 200 asteessa noin 10 minuuttia.

 

 

22.11.2009 - 13:51

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut leipovani pullia pakastimeen vierasvaraksi. Tämä viikonloppu oli siitä harvinainen, että vain kuopuksemme oli kotona, joten poika pääsikin leipomaan pullaa äidin kanssa. Pullataikinan ohjeen otin Rainbow vehnäjauhopussin kyljestä.

5 dl maitoa

50 g hiivaa

1 tl suolaa

1 rkl jauhettua kardemummaa

1,5 dl sokeria

1 kananmuna

14-15 dl vehnäjauhoja

150 g pehmeää margariinia tai voita

voiteluun:

kananmuna

pinnalle:

raesokeria

 

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva, suola, kardemumma, sokeri ja kananmuna. Lisää puolet vehnäjauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot ja pehmeä rasva. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo pulliksi. Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinalla peitettynä. Voitele pullat kananmunalla ja koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

Kuopus siis pääsi leipomaan elämänsä ensimmäistä kertaa ja kyllä oli ilo seurata, kuinka vakavalla ilmeellä toinen venytti ja vanutti taikinaa. Ja joka välissä pieni käsi vei taikinaa suuhun. Siitä se (koti)leipurin ura alkaa! Ja tässä muutama näyte pienen tuotoksista:

22.11.2009 - 13:42

Vanhin poika halusi siis tehdä myös omalle isälleen isänpäiväkakun. Koska poika ei päässyt oikeana isänpäivänä isänsä luokse sikainfluenssan tartuntavaaran takia, kakku valmistui pari viikkoa myöhässä. Mutta tärkeintähän oli kaunis ajatus - ja oikein innoissaan poika kakkua tekikin.

Kakussa on kolmen munan kaakaokakkupohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä boysenmarjahilloa sekä Keramiikkahääpäivän kakusta jäänyttä vaaleanpunaista Flora vispiä, johon sekoitin vielä purkillisen vaniljarahkaa. Kakun päällä on pojan itsensä marsipaani-sokerimassalle maalaama kuva, jonka alla on sokerikreemi (ohje täällä). Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä. Reunat pursotimme pojan kanssa yhdessä, kakun päällä olevat pursotukset ovat pojan käsialaa. Koristeena on myös marsipaanikukkia ja -lehtiä, kukat ovat pojan tekemiä.

09.11.2009 - 13:15

Tänä isänpäivänä pojat siis saivat osallistua kakkujen tekoon maalaamalla marsipaani-sokerimassalle kuvia ja vanhin poika teki marsipaanista kukkia.

Tässä meidän perheen isänpäiväkakku:

Kakussa on kolmen munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä Bavarois Tiramisu -hyydekejauheesta tehty täyte. Tuo täyte olikin minulle ihan uusi tuttavuus, sillä sain Sly-Kaisalta lokakuun paketissa tuota hyydykejauhetta. Jauhe sekoitettiin veteen ja se seos kermavaahtoon. Kaisan neuvosta raastoin vielä tummaa suklaata sekaan. Hyvää oli!

Koristelussa sitten oli 6-vuotiaamme apuna. Minä pursotin reunoille ja päälle vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä. Päällä on marsipaani-sokerimassalle maalattu sähkökoneen kuva, maalauksen alla sokerikreemi (ohje täällä) sekä marsipaanikukkia ja -lehtiä, jotka poika itse asetteli hyvin tarkasti purstotusten päälle.

Tällainen kakku meni isälleni eli poikien ukille:

Kakussa on viiden munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä vadelmahilloa ja valkosuklaakermavaahtoa. Koristelu on taas lasten käsialaa. Minä pursotin vaniljakreemijauheella vahvistetut Flora vispit reunoille, mutta päällä on 8-vuotiaamme tyylinäyte. Taisteleva Turtles -kakkukuva on siis marsipaani-sokerimassaa ja sen alla on sokerikreemi. Kukat on vanhimman pojan tekemiä, lehdet löytyi kaapista. 8- ja 3-vuotiaat asettelivat kukat ja lehdet reunoille.

08.11.2009 - 18:13

Tänä vuonna pojat saivat maalata kuvia isänpäiväkakkuihin. Se olikin varsin mieluista puuhaa ja onnistui hyvin lapsiltakin, kun itse sekoittelin värit valmiiksi. Kuvat on maalattu pastaväreillä marsipaanin ja sokerimassan seosta oleville kiekoille.

6-vuotiaamme maalasi isän kakkuun sähkökoneen. Kahvipöydässä tuli vielä pitkät sepustukset siitä, kuinka tämä kyseinen kone toimii.

Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

 

3-vuotiaamme maalasin ukin kakkuun taistelevan Turtlesin, on jossain tuolla vihreän ja punaisen värin tietämillä.

Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

 

8-vuotiaamme maalasi myös kuvan omalle isälleen. Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

 

03.11.2009 - 18:27

Vanhin poikamme halusi tehdä itse kukkia tuleviin isänpäiväkakkuihin. Toki sai siihen mahdollisuuden, helppohan noita muotteja on käyttää. Kukat on tehty marsipaanista, osassa on keskellä sokerihelmi.

 

 

21.07.2009 - 18:01

Sadepäivän ajankuluksi leivoimme poikien kanssa Hanna-tädin kakkuja tällä minulle jo lapsuudesta tutulla reseptillä.

2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

3 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

1½ dl kermaa

2 dl sulatettua margariinia

 

Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita taikina. Levitä leivinlaudalle vehnäjauhoja ja nosta koko taikina leivinlaudalle. Leivo taikinasta pitkä, tasapaksu tanko ja jaa se yhtä suuriin osiin. Pyörittele taikinapalaset palloiksi ja pane pallot pellille. Paista Hanna-tädin kakut 200 asteessa vaalean ruskeiksi.

Kakkukuvia