Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ULKOASU / LASSI VEHVILÄINEN
KÄVIJÖITÄ 12.7.09 LÄHTIEN
internet tracking statistics
22.12.2011 - 16:05

Tämänvuotinen piparkakkutalomme näyttää hyvin samanlaiselta kuin aina ennekin. Olen käyttänyt samoja kaavoja aina, ja tänä vuonna tuli mieleen, että vuoden päästä voisi kokeilla jotain muuta. Pojilla on vaikeuksia pitää näppinsä erossa mökistä, pitäisi jo päästä syömään.

Taloa on koristeltu ranskanpastilleilla ja vesi-tomusokeriseoksella. Kuusessa on koristeena myös sokerihelmiä. Lumi on kookoshiutaleita ja tomusokeria, ripottelin sekaan myös valkoista glitteriä.

Ja tältä talo näyttää illan hämyssä kynttilänvalossa:

10.03.2011 - 21:43

Suklaamuruja...-blogissa oli tehty herkullisen näköisiä maitosuklaakeksejä. Sinne ohje oli napattu Pampulalta, jonka blogissa ohje kulkee nimellä daim-keksit. Daim-suklaata laitoin itsekin näihin ja tulipa hyvää! Pampulan mukaan ohjeesta tulee pellillinen. Oma uunipeltini on varmaankin Pampulan peltiä isompi, sillä aivan pellillistä en näitä saanut. Olisi pitänyt tehdä 1,5-kertainen annos. Ohje on todella helppo, nopea ja lopputulos herkullinen, joten suosittelen kokeilemaan!

OHJE:

Pohja:

100 g voita

4,5 dl kaurahiutaleita

1 rkl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 rkl vaaleaa siirappia

Päälle:

2 Maraboun Daim-suklaalevyä

 

Sulata voi ja lisää muut pohjan ainekset joukkoon. Levitä uunipellille ja paista uunin keskiritilätasolla 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Sulata suklaa ja levitä vielä kuuman pohjan päälle, leikkaa paloiksi heti. Jäähtyessään pohja kovettuu ja lohkeilee.

21.12.2010 - 21:59

Laitetaan nyt tämä piparkakkutalokin tänne, vaikka ei tästä ihan sellainen tullut kuin olin mielessäni suunnitellut. Pojat kuitenkin olivat tästä tönöstä innoissaan ja haluaisivat jo syödä koko talon.

Taloa on koristeltu pikeerillä ja puna-valkoisella värisokerilla, kuusessa on pikeerin lisäksi syötäviä hopeisia tähtiä. Lumilyhty on koristerakeita, samoin pohjaa kiertävät "lumipallot". Lumi on kookoshiutaleita ja tomusokeria.

20.12.2010 - 12:42

Pioni oli tehnyt kristallipipareita ja siitäpä minäkin sain idean. 4-vuotiaamme vei näitä kerhotädeillensä joulumuistamisena.

Jäähtyneet piparit on sivelty munanvalkuaiselle ja päälle ripoteltu sokeria. Niin helppoa ja kaunis lopputulos!

Tässä vielä kuva pipareista pakattuina. Laitoin piparit Confetin lokakuun blogikampanjassa voittamiini joulusukka-lahjapusseihin.

12.12.2010 - 14:10

Tein ristiäisiin myös näitä Herrasväen pikkuleipiä. Nämä(kin) ovat olleet testauslistalle jo vaikka kuinka kauan, nyt oli hyvä syy tehdä. Ja olivat niin hyviä, että ehdottomasti teen toistekin! Ohje on Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset.

OHJE:

400 g voita

2½ dl sokeria

2 kananmunaa

9 dl vehnäjauhoja

4 tl vanilliinisokeria

2 tl leivinjauhetta

300 g marmeladia

 

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa kananmunat joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kauli ja ota pikkuleipämuotilla yhtä paljon kansi- ja pohjaosia. Pyöreällä tyllalla voi tehdä joka toiseen pikkuleipään hillon "kurkistusreiän", jos ei omista sydänpikkuleipämuottia.

Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8-10 minuutin ajan.

Levitä marmeladia jäähtyneiden pikkuleipien pohjaosalle, paina kansiosa päälle. Päälle voi sihdata vielä tomusokeria.

 

Itselleni riitti vieläkin lyhyempi paistoaika, sillä pikkuleivät olivat aika pieniä. Ensimmäinen pellillinen meinasikin kärähtää uuniin, kun en älynnyt tarkkailla paistumista.

12.12.2010 - 14:00

Eilen vietettiin veljeni tytön kastejuhlaa ja minä tein juhliin pikkuleipiä. Olin jo aiemmin syksyllä ostanut vauvan jalka -muotin ja nytpä pääsin sitä testaamaan.

Pikkuleivät on tehty tällä ohjeella, alunperin ohje on Mansikkamäen Ebeltä. Pikkuleivät on koristeltu pikeerillä ja sokerimassakukalla.

08.11.2010 - 13:14

Nämä pikkuleivät tein jo aikapäiviä sitten, mutta on unohtunut laittaa blogiin. Pikkuleivät on tehty Mansikkamäen Eben fantasiapikkuleipien ohjeella (löytyy täältä), ohjeen sain sly-Leenalta elokuun paketissa.

OHJE:

2 1/2 dl sokeria
1 3/4 dl voita tai margariinia, pehmennettynä
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl manteliaromia
7 1/2 dl vehnäjauhoja (6 dl vehnäjauhoja ja yöksi taikina jääkaappiin)
1 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa


1. Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma, vanilliinisokeri ja manteliaromi vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.


2. Lisää n.6 dl jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää seos taikinaan. Lisää jauhoja, kunnes taikina on sopivaa. Sekoita taikina pehmeäksi taikinaksi.


3. Peitä kulho ja anna olla jääkaapissa 1-2 tuntia tai kunnes taikina on kovettunut.


4. Kaaviloi taikina 1/2 cm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita. Ripottele päälle halutessasi hienoa sokeria. Paista pikkuleipiä 4-6 minuuttia 200 asteessa, kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla. Taikinasta tulee noin 65 pikkuleipää.

 

Ylemmässä kuvassa olevat pikkuleivät koristelin mustalla Candy Meltsillä, on olevinaan hämähäkinseittiä. Alemman kuvan pikkuleivät on koristeltu valkosuklaalla ja nonparelleilla.

13.07.2010 - 13:16

Kuopuksen syntymäpäiville leivoin näitä kaneliässiä; kuopuksen nimi kun alkaa s-kirjaimella, niin sopivat juhliin hyvin. Ohje on Maku-lehdestä 3/2010.

OHJE:

200 g voita

1½ dl sokeria

1 muna

5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:

1 tl kanelia

noin 1 dl sokeria

 

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna voimakkaasti vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Nosta taikina jääkaappiin viilentymään ainakin puoleksi tunniksi.

Leivo taikinasta pitkiä sormen paksuisia tankoja. Leikkaa tangoista noin 10 cm:n paloja.

Sekoita kaneli ja sokeri lautasella. Kierittele taikinatangot sokerissa, käännä S-muotoon ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista kaneliässiä 175-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes ässät saavat hieman väriä pintaansa.

21.12.2009 - 20:52

Itse asiassa näistä piti tulla piparikierteitä, mutta jostain syystä taikina oli niin murenevaista, ettei kierteiden tekeminen onnistunut. Pyörittelin siis taikinan palloiksi ja hyvää oli näinkin. Taikinan ohjeen olen ottanut Anne Wilsonin kirjasta Maistuvat pikkuleivät, koristeluidea taas on peräisin Kinuskikissalta täältä.

OHJE:

125 g voita

1 1/4 dl fariinisokeria

1 muna

1 rkl siirappia

½ tl neilikkaa

½ tl kanelia

½ tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

5½ dl vehnäjauhoja

1½ tl leivinjauhetta

 

Kuumenna uuni (175 astetta). Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi, lisää muna ja siirappi, vatkaa tasaiseksi. Sekoita mausteet ja leivinjauhe jauhoihin, lisää seos muihin aineisiin.

Pyörittele taikina palloiksi, paista noin 12-15 minuuttia.

 

Koristelin piparipallot pursottamalla sokerikuorrutetta pallon päälle ja sen jälkeen kastoin pallon punaisessa sokerissa.

30.11.2009 - 12:55

Meillä leivottiin viikonloppuna tämän joulun ensimmäiset piparit. Kovasti pojat olivatkin jo tuota odottaneet. Pojat saivat myös koristella osan pipareista. Kuopuksellekin annoin piparin koristeltavaksi, mutta se kyllä katosi hetkessä parempiin suihin. Piparit on leivottu lapsuudesta tutulla ohjeella, koristeltu kaupan sokerikuorrutteella sekä sokerihelmillä ja värikkäillä helmillä.

1½ dl siirappia

2 dl sokeria

250 g voita tai margariinia

4 tl kanelia

4 tl inkivääriä

2 tl neilikkaa

1 rkl pomeranssinkuorta

2 munaa

2 tl soodaa

n. 9 dl vehnäjauhoja

 

Kiehauta siirappi, sokeri, rasva ja mausteet. Jäähdytä seos. Lisää munat sekä sooda-vehnäjauhoseos. Anna taikinan kovettua viileässä seuraavaan päivään.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja. Paista pipareita 200 asteessa noin 10 minuuttia.

 

 

05.10.2009 - 21:32

Pikkuleivät on leivottu Enkeli-pikkuleipien ohjeella täällä , alkuperäinen ohje siis Elämä makeaksi -blogista. Pikkuleipien päällä on valkosuklaata sekä Bake and Partysta tilattu suklaasiirtokuva.

03.10.2009 - 12:51

Nämä pikkuleivät on tehty Elämä makeaksi -blogin Unikko-pikkuleipien ohjeella täällä, itse jätin kanelin pois.

200 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

2 tl vanilliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

4½ dl vehnäjauhoja

 

Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi. Kaulitse ja painamuotilla pikkuleipiä, paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia.

 

30.08.2009 - 20:38

200 g voita tai margariinia

2 dl sokeria

2 rkl siirappia

1 kananmuna

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 dl kauraleseitä tai 1½ dl kaurahiutaleita

4 dl vehnäjauhoja

2 pussia (á 100 g) Daim-rakeita tai 2-3 Daim-patukkaa

 

Vatkaa voi tai margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi ja kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita vaniljasokeri, leivinjauhe, kauraleseet tai kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja Daim-rakeet tai rouhitut patukat keskenään ja lisää taikinaan.

Jaa taikinasta kahdella lusikalla pieniä kokkareita leivinpaperille pellille. Taputtele taikinakakkarat jauhotetuin sormin ohuiksi, pyöreiksi kakuiksi.

Paista piparit 180 asteessa 10-12 minuuttia. Jos paistat piparit vaaleiksi, tulee niistä pehmeitä. Tummemmaksi paistettuina pipareista tulee rapeita.

 

Ohjeen alkuperää en enää muista; varmaankin nappasin sen jostain lehdestä lähemmäs 10 vuotta sitten.

09.08.2009 - 15:08

Saanko esitellä: Anni, Puuha-Pete, Vinha, Kaivuri, Rolle ja Pusku:

Ostin muutama viikko sitten Puuha-Pete -silikonivuoan (kuva löytyy täältä), ja nyt testasin vuokaa ensimmäisen kerran. Vuoan mukana tuli ohjevihkonen, minkä mukaan nämä kanelikeksit on siis tehty.

Tässä Puuha-Pete lähempää:

Ja Rolle:

 

500 g jauhoja

300 g sokeria

1 hyppysellinen suolaa

6 tl kanelia

1 tl raastettua muskottipähkinää (en laittanut)

3 munaa

300 g voita

 

Sekoita jauhot, sokeri, suola, kaneli, muskotti ja voi. Lisää munat ja vaivaa taikinaa. Kaada taikina silikonivuokaan. Paista 15 minuuttia 200 asteessa.

Osan taikinasta pursotin pellille leivinpaperin päälle, mutta siihen tarkoitukseen tämä taikina on turhan jämäkkää. Joutui käyttämään melkoisesti voimaa. Helpompi olisi ollut pyöritellä taikinasta käsissä palloja ja paistaa ne. Tällaisille kekseille paistoaika on 7-10 minuuttia.

03.08.2009 - 20:16

3 dl Elovena-kaurahiutaleita

½ dl kauralesettä

1 dl vehnäjauhoja

1½ dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

125 g sulatettua voita tai margariinia

½ dl vaaleaa tai tummaa siirappia

1 kananmuna

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sekoita joukkoon jäähtynyt rasvasula, siirappi ja muna. Ota taikinasta teelusikalla nokareita ja pane ne pellille leivinpaperin päälle. Jätä ympärille tilaa, sillä leivonnaiset leviävät paistuessaan. Paista leivonnaisia 200 asteessa uunin yläosassa 7-10 minuuttia. Vedä leivonnaiset leivinpapereineen pelliltä tasaiselle alustalle jäähtymään.

Nämä kauralastut leviävät uunissa todella paljon. Joku 9 kauralastua/pelti on aika hyvä määrä.

Ohje on otettu syksyn 2007 Hei me leivotaan! -lehtisestä.

 

21.07.2009 - 18:01

Sadepäivän ajankuluksi leivoimme poikien kanssa Hanna-tädin kakkuja tällä minulle jo lapsuudesta tutulla reseptillä.

2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

3 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

1½ dl kermaa

2 dl sulatettua margariinia

 

Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita taikina. Levitä leivinlaudalle vehnäjauhoja ja nosta koko taikina leivinlaudalle. Leivo taikinasta pitkä, tasapaksu tanko ja jaa se yhtä suuriin osiin. Pyörittele taikinapalaset palloiksi ja pane pallot pellille. Paista Hanna-tädin kakut 200 asteessa vaalean ruskeiksi.

Kakkukuvia